• Jaminamaría Photography
    Beneath,  Leisure

    Elokuun kuulumiset

    Viime kirjoituksesta on jo pari viikkoa ja ajattelinkin seuraavaksi kertoa elokuun kuulumiset. Kulunut kuukausi on lähtenyt nopeasti käyntiin ja uskomatonta, mutta kyllä, olemme jo puolessa välissä kuuta! Niin paljon on tapahtunut kaikenlaista, että päivät ovat vain hujahtaneet ohi. Ystävien häät Elokuun ikimuistoisin tapahtuma oli ehdottomasti ystävieni kauan odotetut häät, jotka juhlittiin vihdoin viikko sitten perjantaina. Koko juhlaviikonloppu oli kertakaikkiaan onnistunut ja niin kaunis. Oli ilo toimia kaasona tänä kesänä kaksi kertaa. Molemmista juhlista jäi käteen niin ihanat muistot! Ps. Hankkimani kaasonmekko toimitti juhla-asuni virkaa täydellisesti, me kaasot näytimme niin hyviltä yhdessä (morsian tietty oli ihan omaa luokkaansa!), vaikka itse sanonkin. Tässä linkki Instagramin kuvaan meistä kaasoista mekoissamme. Uusi työpaikka Ennen viime…

  • Family

    BABY SISTER

    Kahdeksan ja puoli kuukautta sitten meidän perheestä tuli nelihenkinen ja esikoispojastamme isoveli. Elämämme ei ole ulkoisesti muuttunut juuri mitenkään, ainakaan meidän aikuisten elämä. Yksi lapsi lisää on vain yksi lapsi lisää, mutta mielestäni lasten lukumäärän lisääntyminen ei ole vaikuttanut arjen toimintoihin mitenkään merkittävästi. (Tietysti se, että olen ollut vanhempainvapaalla on poikkeavaa.) Pojallemme sen sijaan muutokset ovat olleet elämäämullistavia. Hän ei ole ollut enää ainokaisemme vaan hän joutunut jakamaan vanhempansa toisen lapsen kanssa ja joskus jopa luopumaan hieman omastaan (ajasta, tilasta ja tavaroista), sillä pikkusisko ei vielä ymmärrä jakamisesta yhtään mitään. Luulenpa, että päiväkoti on tässä ollut meillä todella suurena apuna, sillä poikamme on jo vuosia päivähoidossaan tottunut jakamaan hoitajiensa huomion…