• Inspiration,  Leisure

    WEEKENDER vol. 6

    Kesäpäivät, joskus ne kuluvat madellen vailla tekemistä, joskus ne viuhahtavat vauhdilla ohi vaikka puuhaa ja energiaa olisi vielä jäljellä. Minulla on nyt viikko takana kolmistaan oloa lasten kanssa, kun mies vielä viikon verran tekee töitä ennen kesälomaansa. Olen yllättänyt miten mukavasti ja helposti viime viikko meni, vaikka olimme vain kotosalla ja kalenteri oli tyhjänä. Muutamia spontaaneja vieraita tuli käymään ja se tietysti piristi itse kutakin. Kesä on siitä ihanaa aikaa, että vaikka ei olisikaan lomalla, valo ja lämpö saavat ihmiset liikkeelle ja sosialisoimaan aivan eri tavalla kuin muina vuoden aikoina! Tämän viikolopun WEEKENDER-postauksessa ajattelin listata muutamat suosikkiuimapaikkani pääkaupunkiseudulta. Suurin osa paikoista on Espoon puolella, kun kerran täällä päin asutaan ja…

  • Inspiration,  Leisure

    WEEKENDER vol. 5 THE VISIT HELSINKI EDITION

    Tämän kertaisessa WEEKENDER-postauksessa listaan hieman paikkoja, missä haluaisin tänä kesänä käydä. Osa vierailuista on toteutettavissa perheen kesken ja osan haluaisin kokea yksin tai ystävän kanssa. Kohteet painottuvat ulkosalle, sillä optimisena uskon, että nämä säät hellivät meitä lähes koko kesän, eikö vain! 😉 Perheen tai ystävien kanssa vierailisin pääkaupunkiseudun saaristossa; Isossa Vasikkasaaressa, Lammassaaressa, Vallisaaressa, Pihlajasaaressa, Uunisaaressa, Seurasaaressa… Kun on aikaa, vierailisin nähtävyyksissä ja pk-seudun vieruskunnissa, kuten Suomenlinnassa, Harakkasaaressa, Kasvitieteellisessä puutarhassa, Porvoon vanhassa kaupungissa, Fiskarsissa, Hangossa… Sadepäivinä vierailisin museoissa; luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa, Ateneumissa, Emmassa… Hyvällä säällä ulkoilisin esimerkiksi; Uutelan ulkoilualueella, Nuuksiossa, Rodopuistossa, Espoon rantaraitilla, Keskuspuistossa ( Espoon & Helsingin), Meilahden arboretumissa… Kuten huomaatte, paikkoja ja vierailukohteita on paljon, joten ei ainakaan tylsyyden…