Beneath

Pohdintaa yrittäjyydestä ja siitä kenelle yrittäjyys sopii

Olen viime aikoina pohtinut paljon yrittäjyyttä ja sitä, kenelle yrittäjyys sopii. Vähän aikaa sitten vietettiin yrittäjien päivää ja sosiaalisen median kanavani olivatkin hetkellisesti täynnä yrittäjiä toinen toisiaan kehumassa ja kannustamassa. On todella kiinnostavaa ja sydäntä lämmittävää, miten erilaiset ihmiset toivat esiin joko omaa yrittäjätaustaansa tai esittelivät heidän arkeaan helpottavia palveluja tarjoavia yrityksiä seuraajilleen.

Sifonkipaita – Detalji Boutique (lainattu)

Yrittäjyys on mahdollisuus keksiä itselleen uusi ammatti

Erityisesti luovana persoonana arvostan kovasti yrittäjyyttä ja ihailen upeaa kekseliäisyyttä ja tarmokasta työntekoa. Yrittäjällä, jos kenellä pitää olla motivaatio kohdallaan saadakseen aikaan tulosta! Parhaimmillaan yrittäjä on luonut esimerkiksi rakkaasta harrastuksestaan tai erityistaidostaan ammatin, joka tarjoaa haluttuja palveluita muille ihmisille.

Yrittäjyys ei ole helppoa ja hauskaa koko ajan AKA kahviloissa työskentelyä ja pitkiä lounaita

Yrittäjyys on vaikeaa; tuntuu ainakin täältä ulkoapäin tarkastellessa, että siihen kuuluu paljon byrokratiaa (ainakin meillä täällä Suomessa…) ja menetettyjä yöunia sekä pientä tai jopa olematonta palkkiota yrittäjälle tehdystä työstä. Itsekin yrittäjävanhempiani seuranneena tiedän, että yrittäjyys ei myöskään aina sovi kaikille tai tehty työ ei tuota haluttua tulosta.

Aiemmin, vielä muutama vuosi sitten ajattelin, ettei yrittäjyys ole sitä mitä haluaisin tehdä. Sen tuoma epävakaus ei ole minua varten. Suoraan sanottuna pelkäsin yrittäjyyttä. Tiesin, että monet epäonnistuvat ensimmäisissä yrityksissään ja pahimmillaan menettävät omaisuutensa tai työkykynsä siinä samassa.

Yrittäjyyteen vaaditaan paloa ja motivaatiota

Nyt pari vuotta olen huomaamattani täyttänyt someni omia yrityksiään perustavilla ihmisillä ja tunnen itsekin suurta paloa luoda jotain omaa muiden iloksi. Edelleenkään en usko yrittäjyyden tuovan onnea ja menestystä tuosta noin vain, mutta en pelkää ajatusta yrittäjyydestä enää niin paljon. Olen nähnyt miten ympärilläni toimivat yrittäjäihmiset ovat tyytyväisiä ammatinvalintaansa eivätkä kärsi motivaation puutteesta. Se on kuitenkin yksi tärkeimmistä työn ominaisuuksista, ainakin minun mielestäni.

Yritysidean kehittäminen tuntuu haastavalta minun kaltaiselleni jokapaikan höylälle, joka innostuu kaikesta ja haluaa tehdä kaikkea. Miten valita oma alansa monien hyvien alojen joukosta? Myös yrityksen perustaminen tuntuu monimutkaiselta byrokratioineen, mutta loppujen lopuksi miksi en minä pystyisi, jos muutkin pystyvät siihen?

Hauskinta tässä on se, että olen vasta viime aikoina tajunnut, ettei yrityksen perustaminen välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi olla jonkilaista alkupääomaa yritystä aloittaessa. Monethan saattavat aloittaa yrittämisen sivutyönä päivätyönsä ohella. Sitten vasta tulojen kertyessä ja toiminnan kasvaessa he ovat jättäneet päivätyönsä ryhtyäkseen kokopäiväisiksi yrittäjiksi!

Sopisiko yrittäjyys minulle?

Luulen yrittäjyyden sopivan minulle, sillä pidän siitä ajatuksesta, että saisin itse kontrolloida työmäärää sekä työaikaani. Toki tiedostan, että yrittäjät eivät ehkä pysty rajaamaan työaikojaan aina niin näppärästi kello 8-16 välille. Toisaalta, kun työskentelee omien kiinnostuksen kohteidensa parissa uskon motivaation olevan kohdillaan.

Mikäli joskus perustaisin yrityksen, aloittaisin sen päivätyöni ohella. Pitäähän ne laskut maksaa jollakin, ainakin alkuun! Yllättävän monet ammattiani harjoittaneet ovat perustaneet yrityksiä, joiden parissa työskentelee joko vapaa-ajallaan tai kesälomillaan. Lisätienesti ei ole ikinä pahasta.
Onko sinulla haaveita yrittäjyydestä? Oletko kenties jo kehitellyt mahtavan yritysidean, mutta et vain rohkene ryhtyä hommiin?

PS. Kävimme siskoni kanssa pitkästä aikaa kuvailemassa, eivätkös ole ihania kuvia tunnelmaltaan? Viimeksi taisimme ollakin teinejä ja olin itse enemmänkin kameran takana. Kiitos Nadia! *puss

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: