Mitä kauneuden takana on?
Ulkokuori voi olla kaunis, mutta tärkeintä on se, mitä sen eteen on tehty.

jamina maria nykanen

Hei!

Olen Jamina María Nykänen.

Olen äiti, vaimo, bloggaaja sekä opettaja Espoosta. Minulla on kaksi ihanaa lasta; 6-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. Mieheni kanssa olemme pitäneet yhtä 12 vuotta ja kohta juhlistamme 10-vuotishääpäiväämme.

Perustin The Beauty Beneath blogin vuonna 2016, mutta olen kirjoittanut aiemmin blogia nimellä The Last Morning of October ja sitä ennen nimellä Bang Bang Beautiful, jonka perustin jo vuonna 2007. The Beauty Beneath ilmentää minua näistä blogeista parhaiten. 

Olen esteetikko ja arvostan kauneutta, oli se sitten arkista kauneutta tai kauneutta sen klassisessa merkityksessä. Blogissani jaan joka päiväisiä mietteitäni, mutta myös niitä asioita, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Niitä asioita ovat esimerkiksi kauniit vaatteet, harmoninen sisustus, herkullinen ruoka ja moniulotteinen luovuus.

Olen ennen kaikkea luova persoona, joka jatkuvasti keksii uusia ideoita luoda. Luon luomisen ilosta. Useimmiten luovuuteni purkautuu piirtämisen, valokuvaamisen, maalaamisen taikka stailaamisen kautta. Rakastan yhdistää luovuuden suunnittelun kanssa. Vaikka itse sanonkin, olen hyvä suunnittelemaan juhlia, sisustusta ja pukeutumista. Nämä kaikki näkyvät täällä blogissani.

The Beauty Beneath, nimensä mukaisesti kunnioittaa kauneutta sen kaiken takana tapahtuvan työn ansiosta. Minun tapauksessani työ tarkoittaa luovuutta ja kykyä suunnitella. Ne ovat minun keinojani synnyttää kaunista arkea.

Kiinnostaisiko yhteistyö kanssani? Onko sinulla tarvetta valokuvaajalle? Tai kenties stailaukselle kotiin tai vaatekaappiisi?

Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla jaminamaria.photography(at)gmail.com tai alla olevalla contact-lomakkeella!