• Family

    Kolme kuukautta

    Viime perjantaina kävimme tyttäremme 3kk-neuvolassa. Tyttö on muutamassa kuukaudessa kasvanut huimat kymmenen senttiä ja painoa tullut pari kiloa sitten syntymäpainon! Kaikki on siis hyvin, sillä tytölle kelpaa äidinmaito kuin unikin. Parhaimmillamme saatamme nukkua öisin kuusi tuntia katkotta, mutta normaalimpaa on, että ruokailuvälit ovat sen kolme tuntia niin päivisin kuin öisinkin. Nyt on meneillään selkeästi 3kk hulinat, mutta koska tyttäremme on perusluonteeltaan hyvin rauhallinen ja tyyni, eivät nuo hulinatkaan aivan maata järisyttäviä ole. Välillä tulee kiukku tai itkukohtaus yllättäen, mutta ne menevät aina yhtä nopeasti ohi kuin tulivatkin. Nyt kolmikuisena hymyä ja naurua jaetaan muillekin kuin äidille. Kuka tahansa joka ihastelee hänen suloisuuttaan, saa hymyn kiitokseksi. Kohtelias mimmi siis! Kaunis kujertelu…

  • Family

    Papaoutai

    Kuinka moni tunnistaa otsikon nimestä belgialaisen Stromaen kappaleen ”Papaoutai”? Olen heikkona ranskankielisiin artisteihin, niin heikkona jopa, ettei välttämättä musiikkigenrellä ole väliä, kunhan vain kuulen kauniita ranskalaisia sanoja (ja tunnistan, mistä laulu kertoo)! Tosin Stromaen musiikista tykkään kyllä genrenkin puolesta ja hänen kappaleissaan on usein mielenkiintoisia sanomia. Valitsin tämän postauksen otsikoksi hänen kappaleensa, sillä minua on jonkin aikaa mietityttänyt juurikin se, mistä kyseinen kappale kertoo. Papaoutai tarkoittaa samaa kuin Papa ou t’es? eli suomeksi Missä olet isä? Kappale kertoo siis siitä, miten lapsi kyselee äidiltään, että missä isä on, kun hän on koko ajan poissa. Musiikkivideolla näkyy isä, mutta vain sellaisena ”lasittuneena” ja etäisenä, vaikka kotona olisikin. Aihe on hyvin ajankohtainen, vaikka Stromae…

  • Family

    Isoveli

    Tyttäremme syntymän jälkeen esikoisemme rooli ja asema perheessämme on luonnollisesti muuttunut. Hän ei ole enää perheemme ainokainen, vaan nyt hän joutuu jakamaan vanhempansa siskonsa kanssa. Siskon ollessa vauva, niin vieläpä hyvin epätasa-arvoisesti. Ainakin omasta mielestään. Hän on ollut hyvin kiltti siskoaan kohtaan ja kovin kiinnostunut aina siitä, missä sisko milloinkin on ja mitä tekemässä. Aina välillä hän pyytää saada siskoansa syliin, mutta usein hän tyytyy viihdyttäjän rooliin siskon istuessa sitterissään. Poikamme tykkää myös laulaa siskolleen, joka ihan huippua, myös tytön mielestä! Häntä ei ole juurikaan kiinnostanut vauvanhoitojutut, vaan antaa meille vauvanhuoltotiimille tilaa vaihtaa vaippaa ja syöttää siskoansa. Meistä vanhemmista se on tavallaan ihan okei, joskin alun perin odotimme vähän enemmän…

  • Family,  Home

    Birthposters

    Lupasin Instagramini puolella viime viikolla paljastaa, millainen yllätys suloisen pupulogon takaa löytyy, olkaapa hyvät: Tilasin (pikku-)joululahjaksi itselleni/lapsillemme syntymätiedoilla varustetut posterit Adore Us Babies -nimiseltä verkkosivustolta. Kehystin posterit Ikean valkeilla kehyksillä ja ta-daa, suloiset lahjat ovat valmiita! Samaisesta verkkokaupasta saisi vaikka mitä ihania juttuja tilattua lapsille, koristepupuista suloisiin vaatteisiin, mutta tällä kertaa tilasin nämä posterit, joista olen pitkään haaveillut lastenhuoneiden seiniä koristamaan. Puput ovat muuten meillä The Thing, niitä on pehmoleluina monen monta sorttia, sekä lastenvaatteissa, kirjoissa ja kuvina ja ties missä muualla! En tiedä johtuuko se siitä, että olen aina tykännyt kaneista ja pari sellaista omistanutkin lapsena/nuorena. Söpöjä ne ainakin ovat! Tällaiset posterit ovat muuten todella hyvä idea myös kummilahjaksi…

  • Family

    Imetyksen aikainen ruokavalio

    Raskauden ollessa ohi sitä luulisi, että saisi taas syödä ja juoda mitä vaan. Ensimmäisen lapsen kohdalla asia olikin näin. Poikamme ei imetysaikanaan tuntunut reagoivan mihinkään ruoka-aineeseen erityisesti. En sitten tiedä olisiko hänen lieville vatsanväänteilleen voinut tehdä jotain ruokavalioni myötä, mutta kun kyse ei ollut iho-ongelmista tai koliikista ja ne vähäisetkin vatsanväänteet loppuivat kuitenkin siinä 3-4 kuukauden iässä, niin eipä tullut mieleenikään tehdä muutoksia omiin syömisiini. Tyttärellämme oli kuitenkin syntymästä saakka ”hormoninäppyjä” kasvoissaan ja välillä muuallakin kehossaan. Aluksi katsoin sen olevan normaalia, kun lääkäritkin niin sanoivat. Huomasin kuitenkin pian, että niiden määrä ja punoitus vaihteli päivittäin. Aloin pohtimaan ruokavalioni vaikutusta, kun hänen vatsanväänteet alkoivat häiritä omia yöuniani. Olin lukenut jostain, että…

  • Family,  Leisure

    Father’s day

    Iloista isänpäivää kaikille! Meillä päivä alkoi runsaalla aamiaisella, kuten lupailin edellisessä postauksessa. Tarjolla oli niin Fazerin rouheciabattaa (meidän lempparileipä) kuin itse tehtyjä vohveleita kermavaahdolla ja suklaakastikkeella! Mieheni lemppariherkkua <3 Poikamme oli päiväkodissaan askarellut hienot kehykset omalle kuvalleen ja kortin takana luki: ”Mä tykkään mun isästä. Leikitään autoleikkiä isän kanssa. Mä tykkään mun äidistäkin.” Niin liikuttavaa! Tässä samalla kun kirjoitan valmistuu isänpäivän lounas, jolle olemme kutsuneet myös minun isäni, äitini ja veljeni nauttimaan herkullista pataruokaa, jota kuitenkin valmistan ensimmäistä kertaa 😀 Tyttö pitää minulle seuraa istuen sitterissään ja komentaessaan siinä roikkuvia lelujaan: hän on oppinut ottamaan kiinni leluista! Näihin tunnelmiin, oikein rentouttavaa sunnuntaita kaikille! xx