• Cuisine

    Itse tehty mysli

    Lupasin keväisen sunnuntaibrunssi-postauksen yhteydessä, että jakaisin itsetehdyn myslin ohjeet myös täällä blogissa. Ennen varsinaista kokeilua, googlailin hieman eri reseptejä ja vertailin niitä keskenään löytääkseni itselleni parhaiten sopivan ohjeen. Minä pidän eniten pähkinäisestä ja karpaloisesta sekoituksesta, mutta toki itsetehtyyn mysliin voi miksailla vaikka mitä kuivia aineksia, marjoista siemeniin ja hiutaleisiin. Kanelin lisäksi voi laittaa vaikkapa kardemummaa, mikäli tykkää tujummasta mausta. Koin hyväksi ensin kokeilla mahdollisimman yksinkertaista yhdistelmää ja sitten ajan ja kokemuksen myötä ideoida lisää makuelämyksiä. Keväisen sunnuntaibrunssin mysli 6 dl isoja kaurahiutaleita 1 dl auringonkukan siemeniä 1 dl cashewpähkinöitä 1 dl pekaanipähkinöitä 1 dl mantelilastuja 2 dl kuivattuja karpaloita ½ dl juoksevaa hunajaa 1 dl öljyä/juoksevaa margariinia 2 tl kanelia…