• Leisure

    THE POWER OF READING

    Olen siis kehittänyt itselleni iltaan uuden rutiinin, lukemisen. Tai siis ottanut vanhan rutiinini takaisin. Viikonloppuisin aina pohdin hetken, että pitäisikö välillä katsoa jokin elokuva, mutta oikeastaan minun ei edes tee mieli avata televisiota. Uneni häiriintyy vähemmän, kun en katsele ruutua pitkään iltaan. Kirjat ovat aina olleet minulle yksi keino kokea ja tuntea asioita, joita en ole voinut tai ehtinyt vielä itse kokea ja tuntea. Minun mielestäni kirjat ja lukeminen kehittävät ymmärrystä ja tietoisuutta elämistä, jotka olisivat meille muuten vieraita. Ne kehittävät parhaimmillaan myös empatiakykyä. Esimerkkejä tällaisista kirjoista ovat esimerkiksi juuri Moyesin kirjat ja Khaled Hosseinin kirjat (Leijapoika, Tuhat loistavaa aurinkoa ja niin edelleen). I am part of everything that I…

  • Beneath

    #LIFEGOALS

    Tulin lukeneeksi Pekka Juntin kolumnin YLE:n sivuilta (02.07.2018) ja se pisti minut ajattelemaan ympärilläni tapahtuvaa elämääni. Juntti kirjoitti miten tänä päivänä melko yleinen pyrkimys “saada kaikki ja heti” aiheuttaa loppujen lopuksi stressin ja riittämättömyyden tunnetta monissa ihmisissä. Olen samaa mieltä Juntin kanssa tässä asiassa. Ja silti saan huomata todella usein ja säännöllisesti, että sorrun itse samankaltaisiin toimintatapoihin. Juntti mainitsi kolumnissaan Steve Jobsin mainitsemat neljä “tärkeintä” tavoitetta elämälle: perhe, työ, ystävät ja harrastukset, joista voi kuulemma saada vain kolme. Olen huomannut, että tämäkin pitää paikkansa. Ainakin omalta kohdaltani ja miehenikin puolesta voin sanoa samaa. Olen hoksannut tämän jo ennen kun tiesin, että Jobs on myös ajatellut niin, mutta en ole ehkä tajunnut,…

  • Beneath

    ANY FRIEND OF COFFEE…

    is a friend of mine! <3 Sain tänään kahviseurakseni ihanan Pinjan, jonka kanssa kävimme korkkaamassa Lauttiksen Wayne’s Coffeen heti aamutuimaan. Tiedostan kyllä, että Lauttis on ollut jo pitkään avoinna, mutta nyt vasta vuoden jälkeen sain aikaiseksi lähteä sinne päin kahvittelemaan! Viime vuosina tuli useammankin kerran vierailtua Lauttasaaressa, sillä siellä asui peräti neljä hyvää ystävääni. Nyt kuitenkin kolme heistä asuu uusissa osoitteissa, joten vierailukerrat vähenivät yhtäkkiä radikaalisti. Myös Wayne’sia on aikanaan tullut kulutettua useasti, mutta niiden comebackin jälkeen en ole oikein osannut löytää tietäni niihin uudestaan, vaikka miellyttäviä kahvipaikkoja ovatkin! Ainakin Lauttiksen kahvilaa voin suositella lämpimästi kaikille siellä päin kahvia metsästäville. Pinjan kanssa on kyllä aivan huippua puuhata blogijuttuja, mutta muutenkin:…

  • Leisure

    THE ANNUAL TEA PARTY

    Ensimmäisen kerran järjestämiäni teekutsuja vietettiin kolme vuotta sitten. Silloin ajatuksenani oli takaisin pääkaupunkiseudulle muuttaessani yhdistää yhteisiä mielenkiinnon kohteita omaavat uudet ystäväni vanhojen ystävieni kanssa ja siten myös taata itselleni, niin kuin kutsuille osallistuville ystävillenikin mahdollisuuden ylläpitää ja luoda uusia ihmissuhteita. Todella moni heistä on myös viime vuosina vasta rantautuneet pääkaupunkiseudulle, joten uudet ystävät ja tuttavat ovat varmasti tervetulleita! Tiedän jo, että useammat viime vuosien vieraistani ovat olleet ahkerasti toistensa kanssa tekemisissä muun muassa yhteisten harrastusten tai muuten vapaa-ajan merkeissä! Tämä on yksi suurimmista syistä miksi rakastan juhlia ja kutsuja; jokainen tapahtuma on mahdollisuus sosiaaliselle elämälle! Tänä vuonna on tosiaan kolmas kerta, kun teekutsut järjestetään ja osallistujamäärä on myös kolminkertaistunut ensimmäisestä…

  • Inspiration

    WEEKENDER vol. 4 Summer vibes

    Tämän viikon WEEKENDER-postauksessa minua inspiroineet asiat liittyvät vahvasti kesään ja kesäfiilikseen. Tässä kuusi tällä viikolla ajatuksia herättäneitä asioit: Kukka Syreeni Olen jo kahteen kertaan tällä viikolla kerännyt näitä hurmaavan tuoksuisia kukkia maljakkooni. Rakastan syreeneejä, niiden kauneutta ja tuoksua ja haavenani on joskus istuttaa aidallinen näitä omalle pihalle! Syreeni on upean runsas ja helppohoitoinen kasvi tällaiselle ei-niin-vihreä-peukaloiselle puutarhurille. Ruoka Tuoreet marjat Viime viikonlopun brunssilta minulle jäi päälle tuoreiden marjojen himo. Olenkin ostanut mansikoita ja mustikoita ihan tavallisimmista ruokakaupoista ja syönyt niitä sellaisenaan tai puuron kanssa. Suomalaisia versioita odotellessa on espanjalaiset marjat kelvanneet hyvin. Eiköhän ne suomalaiset mansikat ala pian kypsymään, kun on näin upeita kelejä ollut! Juoma Freixenet Italian Rosé Viinin ystävänä rosée on…

  • Beneath,  Inspiration

    WEEKENDER vol.2

    Ihanaa, miten nopeasti viikonloppu tulikaan tällä viikolla! Useimmat ovat pitäneet helatorstain lisäksi myös perjantain vapaapäivänä, joten tätä neljän päivän putkea voisi melkein kutsua lomaksi! Meillä myös mies on pitänyt vapaata ja minä olenkin sitten vuorostani ollut graduilemassa, kun kerran aikaa on. Toivottavasti ensi vuoden “helalomalla” olen sitten minäkin… Opiskelusta huolimatta olen kyllä nauttinut näistä upeista aurinkoisista säistä vaikkakin vasta illasta sitten. Tämän viikon WEEKENDER-postauksessa esittelen teille jälleen yhdeksän minua tällä viikolla inspiroineet ideat, ilmiöt ja ihmiset: 1. Paikka Merenranta & take-away-kahvi Tässä on viime päivinä/ viikkoina taas tullut pyörittyä enemmän meren äärellä, meri-ihminen kuin olen. Espoon puolella Matinkylän ranta, Nokkalan Majakka ja rantaraitti on tänä keväänä olleet jo ahkerassa käytössä,…