• Well-being

    NEW WAYS OF TRAINING

    Olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni treeniaiheista päivitystä, sillä kuten osa teistä pitkään seuranneista lukijoista tietää, minulla on tällä hetkellä personal trainer tukemassa minun taivaltani parempaan oloon ja kuntoon. Nyt otin sitten härkää sarvista ja päätin kirjoittaa päivityksen nykyisestä tilanteestani liikunnallisemman elämän tavoittelussa. Viime raskauden myötä olen ollut entistä heikommassa hapessa ja lihakseni olivat kadonneet jonnekin raskauden myötä tulleen rasvakerroksen alle. Ylipainoa oli paljon ja rasvaprosentti aivan liian korkealla, vaikka raskaus ei sinänsä ollut ainoa “syypää” näihin muutoksiin. Tarkoituksenani ja tavoitteenani on saada liikunnallinen elämäntapani takaisin ja nauttia hyvästä ja ravinteikkaasta ruoasta, sen kummempia kikkailematta dieettien kanssa lopunelämääni. Olen reilut kaksi kuukautta nyt työskennellyt ahkerasti hänen kanssaan ja saanut treenirutiinini…

  • Well-being

    RUN FOR IT BABY

    Kehoni tuntemukset sunnuntaisesta Naisten Kympistä ovat hyvin hyvin rasittuneet, askel painaa ja vatsalihaksia särkee aina kun aivastaa. Mieli on sen sijaan korkealla ja tuntuu siltä, että sain kovastikin energiaa juoksusuorituksestani Töölönlahdella. Lähdin Kymppiin aivan kylmiltäni ja sen kummemmin harjoittelematta tänä vuonna, takanani vain kymmenittäin vaunulenkkejä ja kuukauden HIIT-treenit, joista onkin ehtinyt jo kulua myös se kuukausi. Polveni ja olkapääni ovat viime kuun ajan vihoitelleet vuorotellen, mutta juoksupäivän koittaessa molempien säryt olivat poissa ja olo oli todella hyvä! Hieman tosin jännitin, että miten kummassa minä jaksan juosta KYMPIN. Enpä minä sitten pystynytkään juoksemaan koko matkaa, vaan siinä kolmannen kilometrin alkaessa polveni alkoi särkeä ihan toden teolla ja jouduin sitten vaihtamaan liikkumistyylini…