• Beauty

    MY BEAUTY ROUTINE

    Elokuu on lähes pari viikkoa jo pyörinyt ja meidän perheen rutiinit ovat pikkuhiljaa palautuneet ja uudet käytännötkin jalkautuneet osaksi uutta erilaista arkeamme. Mieheni kanssa olemme molemmat ihmisiä, joille rutiinit tuovat perusarkeen turvallisuutta ja toimivuutta. Vaikka rutiinit ovat kivoja, teemme myös spontaaneja asioita tai vaihdamme lennosta suunnitelmia. Mielestäni spontaanius toimii paremmin, kun arjen peruspilarit ovat pystyssä. Meille harvoin syntyy kinaa esimerkiksi aikatauluista, lasten rutiineista tai muutenkaan heidän kasvatuksestaan, kun olemme alusta pitäen luoneet meille toimivat toimintatavat. Arki on välillä ihan tarpeeksi stressaavaa ja vauhdikasta, niin on hyvä, että edes jotkin asiat rullaavat tutulla tavalla. Perheen rutiinien lisäksi minulla on muutamia omiakin rutiineja. Niistä joistakin oli puhetta muutama kirjoitus takaperin täällä. Tässä…