• Leisure

    THE ANNUAL TEA PARTY

    Ensimmäisen kerran järjestämiäni teekutsuja vietettiin kolme vuotta sitten. Silloin ajatuksenani oli takaisin pääkaupunkiseudulle muuttaessani yhdistää yhteisiä mielenkiinnon kohteita omaavat uudet ystäväni vanhojen ystävieni kanssa ja siten myös taata itselleni, niin kuin kutsuille osallistuville ystävillenikin mahdollisuuden ylläpitää ja luoda uusia ihmissuhteita. Todella moni heistä on myös viime vuosina vasta rantautuneet pääkaupunkiseudulle, joten uudet ystävät ja tuttavat ovat varmasti tervetulleita! Tiedän jo, että useammat viime vuosien vieraistani ovat olleet ahkerasti toistensa kanssa tekemisissä muun muassa yhteisten harrastusten tai muuten vapaa-ajan merkeissä! Tämä on yksi suurimmista syistä miksi rakastan juhlia ja kutsuja; jokainen tapahtuma on mahdollisuus sosiaaliselle elämälle! Tänä vuonna on tosiaan kolmas kerta, kun teekutsut järjestetään ja osallistujamäärä on myös kolminkertaistunut ensimmäisestä…

  • Inspiration,  Leisure

    WEEKENDER vol. 5 THE VISIT HELSINKI EDITION

    Tämän kertaisessa WEEKENDER-postauksessa listaan hieman paikkoja, missä haluaisin tänä kesänä käydä. Osa vierailuista on toteutettavissa perheen kesken ja osan haluaisin kokea yksin tai ystävän kanssa. Kohteet painottuvat ulkosalle, sillä optimisena uskon, että nämä säät hellivät meitä lähes koko kesän, eikö vain! 😉 Perheen tai ystävien kanssa vierailisin pääkaupunkiseudun saaristossa; Isossa Vasikkasaaressa, Lammassaaressa, Vallisaaressa, Pihlajasaaressa, Uunisaaressa, Seurasaaressa… Kun on aikaa, vierailisin nähtävyyksissä ja pk-seudun vieruskunnissa, kuten Suomenlinnassa, Harakkasaaressa, Kasvitieteellisessä puutarhassa, Porvoon vanhassa kaupungissa, Fiskarsissa, Hangossa… Sadepäivinä vierailisin museoissa; luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa, Ateneumissa, Emmassa… Hyvällä säällä ulkoilisin esimerkiksi; Uutelan ulkoilualueella, Nuuksiossa, Rodopuistossa, Espoon rantaraitilla, Keskuspuistossa ( Espoon & Helsingin), Meilahden arboretumissa… Kuten huomaatte, paikkoja ja vierailukohteita on paljon, joten ei ainakaan tylsyyden…

  • lady-in-red
    Leisure,  My looks

    LADY IN RED

    Joulun aikoihin eräs rakas ystäväni kertoi järjestävänsä huhtikuussa pelkästä järjestämisen ilosta ystävillensä illanistujaiset Jyväskylässä. Itse olin jo silloin aivan täpinöissäni ideasta, sillä jo silloin uunituoreen vauvan äitinä tiesin, että puolivuotiaan (ja nelivuotiaan) äiti kaipaa ehdottomasti hetken get-a-wayn arjesta. Alkuvuodesta sitten varasin itselleni junaliput ja hotellihuoneen Jyväskylästä. Tuli oikeastaan ihan vahingossa hemmoteltua itseäni kaupungin halutuimmalla putiikkihotellilla; nimittäin selatessani  Booking.comin tarjouksia valitsin sen etäisyydeltään ja hinnaltaan sopivimman hotellin itselleni. Kyseessä oli siis Hotelli Yöpuu, jonka kyljessä on yksi Jyväskylän tunnetuimmista fine-dining ravintoloista, eli ravintola Pöllöwaari. Paikka kyllä vastasi odotuksia ja enemmänkin, voin vain suositella kaikille kyseistä hotellia. Tunsin oloni aivan kuningattareksi siellä, sillä niin hyvää palvelua sain! Ja vaikka kyseessä on vanha…

  • Beauty,  Leisure

    Vaatteita, kuohuvaa, kauneutta ja hyvinvointia

    Olin aivan innoissani kun pari viikkoa sitten Instagram viesteihini kilahti kutsu By Pinja-vaatemalliston esittelytilaisuuteen. Olen seurannut jo jonkin aikaa Pinjaa somessa sekä shoppaillut hänen nettikaupassaan ja olinkin todella otettu kutsusta bloggaajille ja somevaikuttajille tarkoitettuun tilaisuuteen. Kutsu oli avec, joten nappasin mukaani naisellisia vaatteita arvostavan ystäväni Tuulin ja lähdimme yhdessä katsomaan mitä ilta pitäisi sisällään! (Tuulin kanssa olemme sellaisia romanttisten ja kauniiden asioiden ihastelijoita, niin vaatetuksen kuin sisustuksen suhteen ja kutsunkin häntä minun tekstiilikaksosekseni.) Ensimmäistä kertaa jätin tytön hoitoon jollekin muulle kuin miehelleni, eli hieman oli jännitystä ilmassa astuessani ulos kotiovesta. Olin kuitenkin jemmannut maitoa pulloon, joten periaatteessa kaiken pitäisi sujua hyvin. Tyttö ei ole kuitenkaan juonut monesti pullosta tämän reilun kahden kuukauden…

  • Leisure

    Itsenäisyyspäivänä

    Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja onnea satavuotiaalle Suomelle! Minä täällä muistelen omia muutaman vuoden takaisia ylioppilasjuhliani, joita juhlittiin silloin itsenäisyyspäivän aikaan. Kaivelin tätä postausta varten sen aikaisia kuvia ja huhhuh kuinka ne ovat huonoja laadultaan, mutta onpahan ainakin muistot tallessa! Olen aina ollut tyytyväinen siihen, miten valmistumiseni ylioppilaaksi ajoittui syyslukukaudelle, sillä olenhan syksyn lapsi ja se värimaailma ja tunnelma on aivan omansa siihen aikaan vuodesta. Kuten silloisesta juhla-asustani huomaa, käy lempivärini yksiin myös Suomen lipun kanssa! <3 Samaisissa juhlissa vietettiin aikanaan myös meidän kihlajaisia, oi voi miten kauan siitäkin on jo aikaa! Itsenäisyyspäivä on meille siis monella tapaa hyvin tärkeä ja juhlallinen päivä. Tänään kuitenkin jätämme juhlimiset muille ja vietämme rauhaisan päivän…

  • Leisure

    Tonttupajasta päivää!

    Jes, jes ja jes! Olen saanut hankittua kaikki lahjat jouluksi jo näin kuukautta ennen joulua ja suurimman osan sain tänään jo laitettua pakettiinkin! Mikä ihana tunne onkaan, kun tiedän ettei tarvitse tänä vuonna olla se ahdistunut ja viime tinkaan lahjat jättänyt jouluruuhkassa! Tänä vuonna en myöskään aio valmistaa jouluruokia, vaikka vieraita meille aatoksi onkin tulossa. Korkeintaan kaavailen valmistavani jälkiruoat ja haaveilen kattavani pöydän kauniin jouluiseksi. Viime vuosina (jo yli kymmenen vuoden ajan) on minun vastuullani ollut esimerkiksi joululaatikoiden valmistus, mutta nyt en vain yksinkertaisesti aio yrittää edes ehtiä niitä valmistamaan. Meidän uunia on varmasti kuitenkin käytettävä, sillä sen verran iso porukka meitä kokoontuu aattona. Ilolla kuitenkin otan ihanan jouluiset tuoksut…